Olen ihastunut työkaveriini. Olemme kumpikin naimisissa tahoillamme, tietääkseni hänkin onnellisesti. Meillä kummallakin on lapsia. Uskon ihastukseni olevan yksipuoleista. Pidän tätä ihastumista pinnallisena, päivääni piristävänä ajatuksena. Ei ole tarkoitus tehdä mitään.

Minusta on mukavaa kun hän joskus tulee ruokalassa viereeni istumaan. Minusta on mukavaa kun hän hymyileen minulle. Hänen kanssaan on mukava tehdä töitä. Toki saan sydämen tykytyksiä hänen hymystään, sitä en kiellä. Eihän tämä muuten mitään ihastumista olisikaan :)

Hän on suloisella tavalla kömpelö sosiaalisissa tilanteissa. Minä olen anteeksiantavainen. Ehkä siksi että taidan itse olla samanlainen. Ymmärrän häntä.